Niina Juurakko
Minua on aina kiinnostanut ihminen, henkisyys ja positiivisuuden voima. Olen aina halunnut ymmärtää ihmistä kokonaisuutena. Miten tunteet vaikuttavat ihmisen kehoon ja mieleen? Miten ihminen omalla tekemisellään voi vaikuttaa omaan hyvinvointiin? Miten eri tavoin hengittäminen, meditaatio, ravinto, psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi vaikuttavat?
Jooga ja hyvinvointiala on ollut osa elämääni jo lähes 20 vuotta. Olen tutustunut vuosien aikana useisiin kymmeniin oman alansa asiantuntijoihin. Kehollinen työskentely on ollut osana elämääni oman muodostelmaluisteluharrastuksen, joogan ja tanssin kautta. Olen oppinut ymmärtämään omaa kehoa, mieltä ja sydäntäni mm. osteopatian, vyöhyketerapian, energiahoitojen ja akupuntion avulla.
Olen saanut opettaa joogaa jo yhdeksän vuotta. Tänä aikana olen kohdannut satoja oppilaita ja nähnyt heidän muutoksen matkan. Ohjaan muun muassa hatha-, yin-, flow- ja kundaliinijoogaa. Ohjaan joogatunteja Helsingissä enimmäkseen yrityisasiakkaille. Teen yhteistyöstä myös Merijoogan, Hanko Wellness -studion ja Pilatesstudio Arabian kanssa.
Olen toiminut myös 11 vuoden ajan coachina. Intohimoni on saada yksilöissä ja ryhmissä heidän todellinen potentiaali esille. Lisäksi olen kokenut aikuisopettaja ja fasilitoija businessmaailmassa.
Minulle on tärkeää, että jokainen kokee olevansa tervetullut niin joogaharjoitukseen kuin valmennushetkeen.
Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää itsestäni ja Juurakko Joogan palveluista juuri sinun tarpeisiin.
Koulutus ja osaaminen
-
Heartful Yoga Academy, 2016
-
World Coaching Organization, 2013-2016
-
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto: Kasvatustiede, työpsykologia, johtaminen ja viestintä, 2013
Aikuisopettaja, 2010-2011
-
Tiibetiläiset äänimaljat, koulutettu hoitaja, 2024
-
Markkinointi, viestintä ja johtaminen, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu 2003
-
Postgraduate Diploma in Intelligent Marketing (Marketing Leaders), 2023